Aarnivalkeat ry

Aarnivalkeat ry on Helsingin Pihlajamäessä, Pihlajistossa ja Jakomäessä toimiva vuonna 1963 perustettu partiolippukunta. Lippukunnan toiminnassa on mukana noin 140 jäsentä, sekä tyttöjä että poikia.


Lippukunnassa toimii useita sudenpentu-, seikkailija-, tarpoja- ja samoajaryhmiä. Ryhmät kokoontuvat viikoittain lippukunnan koloilla Pihlajamäessä ja Jakomäessä. Säännöllisten kokousten lisäksi järjestetään vuoden aikana erilaisia retkiä, vaelluksia, tapahtumia sekä kesä- ja talvileirejä.



Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,

siellä Aarnivalkeat aina vaeltaa!



Pokémon-retki Ruuhijärven rantaan syksyllä 2013

4.-6.10. aikamoinen lauma Aarnivalkeita suuntasi kohti Nuuksion Ruuhijärven rantaa. Tarpojat ja samoajat sekä muutama aikuinen lähtivät paikanpäälle jo perjantaina. Ilta sujui asumuksia pystyttäessä ja tappaja-ampiaisia vastaan taistellessa. Onneksi ei kenellekään käynyt kummemmin!

Lauantaina sudenpennut, seikkailijat ja loput johtajat saapuivat paikalle ja niin olimme kaikki koossa. Lisää telttoja ja laavuja pystyteltiin, jotta loputkin mahtuvat nukkumaan. Se kesti aikansa, mutta lopulta oli valmista ja mentiin täyttämään kupua kunnon murkinalla. 

Lauantaina törmäsimme myös Rakettiryhmään, joka päätti haastaa meidät taistoon ja uhosi voittavansa sillä omisti jo kaikenlaisia pokémoneja alkaen pikachusta ja loppuen sellaisiin pokemonéihin, joista emme olleet koskaan kuullutkaan! Mutta eiväthän partiolaiset lannistu, ja niin lähdettiin pokémonin metsästykseen Ruuhijärven ympäri. Matkalla vartiot saivat kerättyä kasaan koko joukon pokémoneja, joilla taistossa olisi hyvät mahdollisuudet :)

Sunnuntai kului tavaroiden pakkaamiseen ja kantamiseen, jotta päästäisiin ajoissa lähtemään.

Kaiken kaikkiaan oli kiva retki, ja kylläpä oli mukava olla taas luonnon helmassa!

Kommentit