Aarnivalkeat ry

Aarnivalkeat ry on Helsingin Pihlajamäessä, Pihlajistossa ja Jakomäessä toimiva vuonna 1963 perustettu partiolippukunta. Lippukunnan toiminnassa on mukana noin 140 jäsentä, sekä tyttöjä että poikia.


Lippukunnassa toimii useita sudenpentu-, seikkailija-, tarpoja- ja samoajaryhmiä. Ryhmät kokoontuvat viikoittain lippukunnan koloilla Pihlajamäessä ja Jakomäessä. Säännöllisten kokousten lisäksi järjestetään vuoden aikana erilaisia retkiä, vaelluksia, tapahtumia sekä kesä- ja talvileirejä.



Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,

siellä Aarnivalkeat aina vaeltaa!



Historia

Aarnvalkeat ry on perustettu 1963 tyttölippukunnaksi. Pihlajamäen nimi oli alunperin Aarnikanmäki, siitä tulee nimi Aarnivalkeat. Veljeslippukuntamme nimi oli Aarnikarhut, mutta he lopettivat itsensä 2016. Nykyisin Aarnivalkeat ry on sekalippukunta, eli toiminnnassamme on sekä tyttöjä että poikia.

Aarnivalkeat ry toimi ihan alussa Liusketiellä. Sieltä siirryttiin Kiillekujalle ja rahapulassa muutama vuosi sitten kirkon vintille, suntion asuntoon, jonne on käynti ulkokautta kirkon takapihalta.

Alppikauriit ry, joka toimi Jakomäessä, liittyi meihin 2000-luvulla, eli nykyisin Aarnivalkeat ry toimii myös Jakomäessä. Siellä toimittiin ensin Kalteentiellä, mutta rahapulan vuoksi nykyisin kirkon alakerrassa.

Aloitimme toiminnan myös Pihlajistossa syksyllä 2017. Toimimme leikkipuisto Salpausselässä.

Nykyisin meillä on noin kymmenen toimintaryhmää, ja jäseniä on n.110.

Kommentit